perjantai, 23. joulukuuta 2011

Paita

Sain Ikuta Erina - paitani tiistaina, mutta koska tässä on ollut paljon joulujuttuja, niin en ole ehtinyt kauheasti päivitellä. Kuitenkin, se on ihana ♥ (Vaikka isä lukikin Eriponin nimen Eri Kutina...)
Eilen käytiin porukalla katsomassa Oopperassa Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas - baletti ja tänään valmistellaan joulua. Itse valmistelen sitä näin dataamalla ja koiran kanssa nukkumalla (edelleen väsyttää, vaikka nukuin viime yönä 12 tuntia), mutta ehkä illalla tsemppaan tämänkin kanssa. Oon vaan niin surkea ja toivoton laittamaan ruokaa, että en halua säheltää keittiössä kun kaikki haluavat muutenkin saada kaiken suhteellisen nopeasti valmiiksi...

Sellaista. En ole tällä viikolla tehnyt tiistain jälkeen muuta kuin viettänyt lomaani täällä kotona. Huomenna olisi sitten jouluaatto, jota odotan, vaikka mulla ei sen suurempaa joulufiilistä olekaan. Huomenna päivystän heräämiseni jälkeen koko päivän television edessä, että näen Lumiukko - animaation - en nähnyt sitä viime vuonna ollenkaan eikä sitä voi katsoa kuin jouluna ! ):

Mutta oikein ihanaa joulua kaikki lukijat ja muutkin ♥

0 kommenttia: