tiistai, 15. marraskuuta 2011

mietin.

Tänään keskustelin rakkaan ystäväni kanssa facebookin kautta ensimmäistä kertaa aikoihin - kunnolla. Nähdään vasta ensi kesänä seuraavan kerran, ja oli ihanaa taas jutella kunnolla. Latasin skypen, niin nyt voidaan jutella sitten paremmin tulevaisuudessa, luulen.

Tänään on mennyt yllättävän hyvin. Oli teatteria ja osasin kaikki ruotsin verbikokeen verbit. Osallistuin ykkösten järkkäämän joulujuhlan näytelmäryhmään ja oon osa käsikirjoitusporukkaa. Osasin kaikki matikan tunnilla lasketut laskut ja kävin pikkusiskon kanssa kaupassa. Nuhakin on hellittämässä, ja se kamala superkipeä olo on hiljalleen lähtemässä pois. Toivottavasti pystyisin tanssimaan huomenna tanssitunnilla kunnolla.
Lisäksi lähden peruutuspaikan turvin perjantaina tanssiopiston opintoretkelle Helsinkiin katsomaan Don Quijote - balettia. Ehkä aivot ja ajatukset saa sen avulla vähän lepoa, viikonloppu kun pitää kuitenkin lukea maanantaina alkavaa koeviikkoa varten.

Tällä hetkellä haluaisin vain kaikista eniten päästä eroon itsestäni. Mulla on taas meneillään tavattoman suuri itseinhokausi, josta en meinaa päästä eroon ollenkaan. Ei sillä, että se koskaan olisi mihinkään kadonnut, mutta nyt se vain ilmoittelee itsestään entistä voimakkaammin joka hetki.

Lisäksi oon miettinyt lääkityksen lopettamista.

1 kommenttia:

ChesDan kirjoitti...

I approve. Really much <3 ^^ Toivottavasti menee hyvin jatkossakin, ja et toi huono kausi menis ohii...